Netin käyttäminen on nykyään todella helppoa laitteessa kuin laitteessa. Moni yli 30-vuotias varmasti muistaa ajat, kun netti oli vielä todella uusi keksintö. Siihen aikaan tietokoneet olivat jättimäisen kokoisia ja imivät seinästä virtaa kuin mitkäkin muurahaiskarhut ruokaa lenkkipolulla. Tekniikka tuona aikana luotiin toimimaan, ei niinkään helpoksi käyttää. Ylipäätään tietokoneet ja tietotekniikka olivat lähinnä nörttien puuhaa, eivätkä mitään koko kansan viihdettä.
Tänä päivänä asiat ovat varsin toisin. Kaikki teknologia luodaan alusta pitäen mahdollisimman helppokäyttöiseksi, jotta yhtä lailla vaavit kuin vaaritkin saadaan hamuttua asiakkaiksi. Prikulleen samat periaatteet pätevät kaikkialla, jopa maksamisen maailmassa. Tähän artikkeliin olemme keränneet ohjeet siihen, miten maksutapa Zimpler taipuu mobiilikäyttöön. Pienenä paljastuksena tosin todettakoon, että mitenkään hankalasta prosessista ei suinkaan ole kyse.
Zimpler on moderni maksutapa
Maksamisen maailma on viimeisen parin vuosikymmenen aikana mullistunut totaalisesti. Siinä missä entisaikaan lähes kaikki maksaminen suoritettiin käteisellä tai vähintäänkin kortilla, on netissä maksaminen nykyään liki yhtä suosittua. Aikaansa seuraavat ihmiset tilaavat netistä niin vaatteita, kodinkoneita, videopelejä kuin ruokaa ja päivittäisiä kauppatavaroitakin. Esimerkiksi Alepan kauppakassipalvelu tuottaa kaikki asiakkaan tahtomat tarpeet suoraan kotiovelle pakettiauton kyydissä.
Nettitoimituksia harvemmin maksetaan vasta jälkikäteen käteisellä. Yleensä maksu tulee suorittaa jo ostoksen tapahtumahetkellä. Kaveriksi tarvitaan tietenkin jokin maksutapa, jolla tämä ylipäätään on mahdollista. Yksi suosituimmista vaihtoehdoista on Ruotsin maaperällä kehitelty Zimpler.
Zimpler on ollut olemassa vuodesta 2012 saakka. Viimeisen 12 vuoden aikana se on kuitenkin muuttanut muotoaan jonkin verran. Alun alkaen Zimperillä pystyi suorittamaan maksuja laskulla. Tällöin asiakas vielä pystyi kuin pystyikin lykkäämään maksusuoritustaan parisen viikkoa ennen kuin melko korkeilla palvelumaksuilla kuorrutettu lasku viimein kilahti postilaatikkoon. Sittemmin laskusuuntauksesta on luovuttu. Niin sanottu uusi Zimpler keskittyy entistä suoraviivaisempiin, kuluttomiin nettipankkimaksuihin.
Zimplerin käyttö pähkinänkuoressa
Zimplerin käyttäminen on maksutavan nimen mukaisesti todella simppeliä eli yksinkertaista. Asiakkaalta ei vaadita palvelun käyttöönottoon käytännössä mitään muuta kuin tili kotimaisessa rahoituslaitoksessa. Tällainen todennäköisesti löytyy aika lailla jokaiselta suomalaiselta 18 vuotta täyttäneeltä aikuiselta. Seuraavaksi pitäisi omistaa myös mobiililaite (kännykkä tai tabletti), johon on ladattu oman pankin mobiilisovellus. Myös nämä asiat löytyvät suurimmalta osalta suomalaisista, sillä ilman mobiilisovellusta ei edes laskujen maksamisesta tulisi yhtään mitään.
Zimpler on erityisen suosittu maksutapa ulkomaisilla nettikasinoilla. Lue lisää täältä, mikäli aihe kiinnostaa enemmänkin. Myös nettikasinoilla Zimplerillä maksaminen tapahtuu suurin piirtein samalla periaatteella kuin mitä muuallakin.
Kun asiakas on päättänyt haluamansa kasinotalletussumman tai valmis maksamaan nettiostoksensa, tulee hänen valita maksutavaksi Zimpler. Sen jälkeen asiakkaan eteen aukeaa lista Zimplerin tukemista kotimaisista nettipankeista. Listauksesta pitäisi löytyä muun muassa sellaiset nimet kuin Nordea, Osuuspankki, Ålandsbanken, S-Pankki ja Danske Bank. Kun oma nettipankki on valittu, siirtää Zimpler asiakkaan kyseisen pankin käyttöliittymään maksua vahvistamaan.
Maksu vahvistetaan lopulta mobiilipankkisovellukseen lähetettävän varmenteen kautta. Tähän asti asiakas on siis voinut käyttää alustanaan yhtä hyvin myös pöytäkonetta tai läppäriä. Vasta aivan kalkkiviivoilla asiakas on pakotettu nojaamaan mobiililaitteeseensa. Jos siis olit alun perinkin shoppailemassa kännykälläsi tai tabletilla, onnistuu maksun vahvistaminen saumattomasti samalla laitteella. Muutoin joudut käydä hakemassa mobiililaitteesi viereesi maksun vahvistamista varten.
Kun maksu on vahvistettu sovelluksella, siirtyvät rahat välittömästi nettimyyjän tai nettikasinon haltuun.
Zimpler GO -nettikasinot
Zimpler on noussut erityisen suureksi ilmiöksi juurikin nettikasinoalalla. Zimpler GO -nettikasinoiksi kutsutaan sellaisia kasinoita, jotka mahdollistavat jopa kasinoille rekisteröitymisen ruotsalaisen maksutavan avulla. Yleisesti nettikasinoille on joutunut liittymään virtuaalisten lomakkeiden kautta, mutta Zimplerin avulla kaikki hoituu samassa rytäkässä nettipankkitalletuksen kanssa. Puhtaan rahansiirron lisäksi Zimpler pystyy nimittäin auttamaan kasinoa tunnistamaan asiakkaan vahvan tunnistautumisen eli niin sanotun bankID:n myötä.
Vahvaa tunnistautumista voidaan helposti ajatella kasinoilla eräänlaisena henkkareiden näyttämisenä. Sen jälkeen nettikasinolle ei jää enää mitään epäilyksiä siitä, että henkilö on juuri se, kenenä hän esiintyykin.
Loppujen lopuksi vanhakantainen lomakerekisteröityminen ei nettikasinoilla ole edes riittävä. Kasinot joutuvat joka tapauksessa pyytämään asiakastaan todistamaan henkilöllisyytensä astetta vahvemmin viimeistään siinä vaiheessa, kun asiakas haluaa nostaa voittoja tililtään. Tätä varten asiakkaan tulee lähettää kasinolle kuva henkilötodistuksestaan sekä parista muusta asiakirjasta. Zimpler GO -kasinot ohittavat kaikki tällaiset vaiheet, sillä asiakas on tunnistettu vahvasti jo alussa.
Zimplerin avulla asiakkaat myös saavat voittorahansa tililleen tavallista nopeammin.
Lopuksi
Zimpler edustaa nettimaksamisen vaivattominta ja nopeinta kärkeä. Juuri tämän helpompaa ei maksaminen enää voisi olla. Kauhulla muistelemme aikoja, kun asiakkaan tuli joka kerta netissä maksaessaan syöttää maksukorttitietojaan joka puolelle. Lienee sanomattakin selvää, että väärinkäytösten riski oli männävuosina huomattavasti korkeampi kuin mitä se on nykyään.
Mikäli haluat hoitaa maksusi nopeasti, turvallisesti – ja simppelisti –, on Zimpler siihen kerrassaan erinomainen valinta.